Kokonaispalvelu hyötyauton hankintaan

Fektus palvelu mahdollistaa tarpeiden mukaisen ja budjettiin sopivan hyötyajoneuvon ostamisen valmiiksi kalustettuna, teipattuna, vakuutettuna ja haluttuun osoitteeseen toimitettuna. Kauttamme saa myös rahoituksen ja budjettiin sopivan kuukausierän.

Auton voi hankkia Fektukselta kolmella tavalla: Tulemalla toimitiloihimme autokaupoille, Soittamalla Fektus automyyjälle tai Tilaamalla auton nettikaupastamme.

1. Kokonaistaloudellisesti edullisin tapa hankkia hyötyauto

Fektus laatutarkastettu ja vähänkaytetty hyötyauto on hankintahinnaltaan noin 20–60 % edullisempi uuteen autoon verrattuna. Tuotantoautojen käyttöikä työkäytössä on yleensä 3–7 vuotta ja joskus jopa pidempi, jonka ansiosta vähän käytetyn ajoneuvon hankinta on järkevä ratkaisu tuotantokäyttöön.

2. Luotettava yhteistyökumppani

Työskentelemme päivittäin hyötyajoneuvoja käyttävien asiakkaiden kanssa, minkä ansiosta tunnemme sekä asiakastarpeet että hyötyautojen erityispiirteet. Fektus laatutarkistaa jokaisen myyntiin tulevan ajoneuvon määritellyn tarkistusohjelman mukaisesti. Katsastukset ja huoltotoimenpiteet on joko tehty ennakkoon tai tehdään erikseen sovittuna ja hinnoiteltuna kaupantekohetkellä ostajan toiveiden ja tarpeiden mukaan.

3. Laadukas palvelupaketti

Palvelupakettimme on ainutlaatuinen Suomessa. Säästät aikaasi hankkimalla yhdestä paikasta teippausten suunnittelupalvelun, teippausten asentamisen, törmäystestatut ajoneuvokalusteet ja niiden asennuksen sekä vakuutuksen ja rahoituksen.

Nettimyynti ja toimitus asiakkaalle

Voit ostaa haluamasi ajoneuvon myös nettikaupastamme. Nettikaupassa voit lisätä ostoskoriin myös kyseiseen ajoneuvoon sopivan kalustuksen sekä tilata yritysilmeenne mukaisen teippauksen valmiiksi asennettuna. Mikäli ostat ajoneuvon rahoituksella, rahoitamme koko kauppasumman lisävarusteineen.

Nettimyynti on etämyyntiä, missä kuluttaja-asiakkailla on oikeus peruuttaa kauppa 14 vuorokauden kuluessa hankintapäivästä lukien. Palautettavan auton tulee olla teknisesti ja muutoin samassa kunnossa kuin se oli asiakkaalle luovutettaessa.

Toimitamme ajoneuvot haluamaasi osoitteeseen, laatutarkastettuna, pestynä ja käyttövalmiina. Ostaessasi auton nettikaupasta toimitamme auton antamaasi osoitteeseen ja varsinainen kauppasopimus tehdään asiakkaan luona auton luovutushetkellä. Auton tilaaminen onnistuu myös puhelimitse ottamalla yhteyttä Fektuksen myyjään.

Ajoneuvokalusteet

Tarpeiden mukainen ja laadukas autokalustekokonaisuus mahdollistaa työn paremman tuottavuuden. Fektus-valikoimaan kuuluu saksalaiset, törmäystestatut Bott-ajoneuvokalusteet. Bott-valikoima sisältää ajoneuvokalusteet kaikille huolto- ja asennustoiminnan aloille sekä kaikkiin yleisimpiin automerkkeihin ja malleihin.

Bottin irrotettavat moduulit, kuten huoltopakit ja ruuvikotelot, helpottavat huoltotöiden toteuttamista paikan päällä. Käytön jälkeen ne voi sijoittaa nopeasti takaisin autossa oleviin pidikkeisiin. Moduulijärjestelmä mahdollistaa myös kalusteiden muuttamisen, täydentämisen ja uudelleen yhdistelemisen koska tahansa.

Bott on keveydeltään ja teknisiltä ominaisuuksiltaan järkevä ja pitkäikäinen valinta ajoneuvokalusteeksi ammattikäyttöön. Hankkimalla kalusteet auton oston yhteydessä säästät omaa aikaasi ja saat autosta heti täyden hyödyn irti. Kalusteet voidaan sisällyttää autorahoitussopimukseen.

Laatu ja turvallisuus

Bott-ajoneuvokalusteet valmistetaan kestävästä teräspellistä ja anodisoidusta alumiinista. Modernit liitäntä- ja valmistustekniikat takaavat parhaan mahdollisen vakauden, kestävyyden ja pitkäikäisyyden pienellä ominaispainolla. Tämä varmistaa turvallisuuden lisäksi tarkat ajo-ominaisuudet ja vähäisen polttoaineenkulutuksen.

Bott suorittaa yhteistyössä autoteollisuuden, TÜV:n ja muiden riippumattomien tarkastuslaitosten kanssa säännöllisiä törmäystestejä uusimpien määräysten mukaisesti. Erittäin lujasta teräksestä valmistetut sivuseinät pystyvät tehokkaasti vastaanottamaan äärimmäiset voimat ajoneuvon törmäyksen yhteydessä.

Kalusteiden kokoaminen ja toimittaminen

Toimitamme kalusteet auton mukana valmiiksi asennettuina. Asiakkaan ostaessa pelkät kalusteet tai kun kalusteiden toimitus tapahtuu eri aikaan auton toimituksen kanssa, toimitamme kaikki kalusteet kasattuina ilman erillistä maksua. Valmiiksi kootut kalusteet on nopea asentaa.

Kalusteiden asennus

Hankkiessasi kalusteet valmiiksi asennettuina, asennustyö tehdään Bottin tiloissa Lahdessa. Vaihtoehtoisesti asiakas voi asentaa kalusteet omatoimisesti, jolloin kalusteet toimitetaan rahtivapaasti haluttuun osoitteeseen.

Rahoitus ja vakuutus

Kaikkiin myymiimme autoihin on saatavilla osamaksurahoitus ja vakuutuspalvelut. Rahoitukseen liittyvissä palveluissa kumppanimme on LähiTapiola. Tarjoamme useimpien vakuutusyhtiöiden vakuutuspalveluita.

Osamaksurahoitus

Laskemme sinulle sopivankokoisen kuukausierän ja hoidamme kaikki rahoitusjärjestelyt. Ostettava auto käy yleensä vakuutena rahoitukselle. Kuukausierän laskennassa otamme huomioon käsirahan, mahdollisen suuremman viimeisen erän sekä sopimusajan. Luoton voi katkaista maksamalla jäljellä olevan velan pois milloin vain sopimuskauden aikana. Rahoituksen edellytyksenä on hyväksytty luottopäätös. Lisätietoja saat automyyjiltämme.

Yritysleasing hyötyautohankintoihin

Fektus-laatutarkastetun ja vähänkaytetyn hyötyauton voi hankkia myös leasingrahoituksella. Leasing on järkevä vaihtoehto yrityksille, jotka eivät halua sitoa pääomaa auton hankintaan. Yritys maksaa kuukausivuokraa auton käyttämisestä. Huolto- ja ylläpitokustannuksista vastaa vuokraaja kuten auton omistaja. Lisätietoja saat automyyjiltämme.

Vakuutukset

Autamme oikeanlaisten autovakuutusten valinnassa. Tarjoamme LähiTapiolan edullisen liikenne- ja kaskovakuutuksen kaikkiin myymiimme autoihin.